Hyvät lukijat!

Sain haastatella Turussa asuvaa eläkkeellä olevaa kuvaamataidon opettajaa ja ja freelance-kirjoittajaa Tuula Abrahamssonia, 70v. Vierailin hänen työhuoneellaan ja näin hänen juuri valmistuneen kuvateoksensa. Olin vaikuttunut teoksen laajuudesta ja koskettavasta aiheesta – Talvisodasta. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 75-vuotta Talvisodan syttymisestä Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Sota kesti 105 päivää ja päättyi Moskovan rauhansopimukseen.

Tuula Abrahamssonin teoksen nimi on Vapautemme hinta ja ohessa siitä muutama kuva.

TuulaAbrahamssonVH1

Mistä tämän teoksen nimi?

VAPAUTEMME  HINTA. Se on myös sen kirjan nimi, mistä piirsin sotilaitten kuvat. Kirja julkaistiin vuonna 1941 ja sinne on koottu lähes 30 000 Talvisodassa 1939 – 1940 kaatunutta sotilasta ja ilmapommituksissa kuollutta kuvineen ja tietoineen. Kun olin alle kouluikäinen, emme asuneet vielä Keravalla eikä kirjastoja ym. ollut lähellä, niinpä selasin kymmeniä kertoja tätä hyllyssämme ollutta kirjaa.

TuulaAbrahamssonVH2

Mikä oli sinun inspiraatiosi?

Varhaislapsuudessa kuvat jo vaikuttivat, sotilaitten totiset ilmeet ja tieto, että he olivat kaatuneita. Ostin saman kirjan kirppikseltä muutama vuosi sitten. En tiedä, mistä inspiraatio piirtää juuri nyt sotilaita tuli. Nostiko uusi Venäjän uhka sen esille vai halusivatko nuoret sotilaat viestittää meille juuri nyt jotakin? Tunsin koko ajan, että he olivat kiitollisia piirrostyöstäni. Kävin paljon tunteita läpi heidän kasvojaan piirtäessäni – heistä tuli hyvin läheisiä minulle.

TuulaAbrahamssonVH3

Miten toteutit teoksen?

Allergisena useille väreille, en voi maalata, on tyydyttävä piirtämään. Tein kuvia eri tekniikoilla: lyijykynillä, grafiittiliiduilla, hiilikynillä, rasvaliiduilla, tusseilla, jne. Jokainen työ on tehty omalle canvas-pohjalle, jonka päällystin akvarellipaperilla. Ne on liimattu aaltopahvitaustalle ja toisiinsa, puukehystetty 90×90 sentin kehyksiin. Takana ovat vanerit tukemassa ja edessä pleksilasit. Kuvia on yhteensä 54, kuudessa työssä kussakin 9 kuvaa.

TuulaAbrahamsson4

Miten valitsit sotilaiden kasvot?

Sattumalta tuhansista, aina jotkut kasvot nousivat esiin, niissä oli ehkä tarkkuus parempi. Suurensin osan tietokoneella, jotta näin kasvojen ilmeet tarkemmin. Kameroiden objektiivit tuohon aikaan olivat melko hyviä ja kuvat kestävät suurentamistakin. Suuri osa kuvista lienee peräisin sotilaspasseista. En ottanut mukaan hymyileviä siviilikuvia. Kirjassa on vain kasvokuvia.

TuulaAbrahamssonVH5

Miksi kuvissa ei ole sotilaiden nimiä?

Joistain kuvista tuli tunnistettavia – näköisiäkin – toisista ei. En halunnut karsia töitäni, vaikka joukossa on eri kokoisia, eri tavalla tehtyjä. Pyrin tarkoituksella epätasaisuuteen ja eri tummuuksia oleviin tekotapoihin. En halunnut töihin myöskään sotilaiden nimiä vaan halusin, että he jäisivät anonyymeiksi. Kuolinpäivä korostaa kuitenkin sitä, että he olivat todellisia sodan uhreja.

Soitin Kuvasto ry:n toiminnanjohtajallekin oikeudestani piirtää julkaisun kuvia. Koska kuvat ovat yli 70-vuotta vanhasta teoksesta ja niitä käytetään arvokkaassa yhteydessä, esteitä ei ollut. Tein työt hyvin nopeasti, puolentoista kuukauden aikana käytin niihin ehkä toistakymmentä 12-tuntista työpäivää.

TuulaAbrahamssonVH6

Menetitkö itse perheenjäseniä Talvisodassa?

Meidän perheemme, sekä äidin että isän suvut, ei menettänyt onneksi Suomen sodissa ketään, vaikka heistä oli taisteluissa monikin mukana. Pauli-isä ei korkean verenpaineen vuoksi joutunut rintamalle, vaan teki kotipalvelutöitä, kuljetuksia, ym. Tottakai sodat, niin monivuotisina, koettelivat kovasti Suomea niin henkisesti kuin aineellisesti vuosikymmeniä jälkeenpäin. Monet miehet olivat liian lujilla pitkissä sotakokemuksissa ja ahdistavat muistot heijastuivat pitkään heidän ja perheitten elämään.

TuulaAbrahamssonVH7

Mitä muistat elämästä sodan jälkeen?

Suomi eli köyhyydessä, pula-ajassa vuosia. Meillä olivat raskaat menetykset, karjalaisten siirtolaisten asuttaminen, sotavelat maksettavina, ankarasti tehtiin töitä. Lapsi ei osannut verrata elämässään mitään keneenkään. Kaikilla oli samanlaista, muusta ei tiedetty. Meidän perheessä riitti leipä, koska isämme hoiti veljensä maatilaa vuoteen 1950 asti. Aika oli täynnä yritteliäisyyttä, keksimistä vähästä, kun kaikesta oli puutetta. Osa vanhemmasta väestä elää vieläkin tätä aikaa, kerää tavaraa ja säästää kaiken. Toisaalta hieno yhteisöllisyys vallitsi, auttamisen halu ja positiivinen tulevaisuuden henki. Osattiin iloita pienestäkin. Muistan ajan valoisana ja ihanteellisena, ylevät aatteet hallitsivat.

TuulaAbrahamssonVH8

Kuinka kauan olet tehnyt taidetta?

Olen piirtänyt ja maalannut aina, osallistunut moniin kulttuurikilpailuihin jo lapsena. Pääsin ylioppilaaksi 1963 ja samana vuonna Ateneumiin (nykyinen Aalto-yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu), jonne pääsi silloinkin vain 10 prosenttia pyrkineistä. Valmistuin kuvaamataidon opettajaksi 1967 ja sen jälkeen tulivat pakolliset yliopisto-opinnot kasvatustieteessä ja taidehistoriassa ja vuoden auskultointi eli opetusharjoittelu. Tiivistä opiskelua kesti 6-7 vuotta ja aina oli rahasta kova pula. Opintolainoja ei ollut. Kotoa sain vuokran, mutta muut rahat oli hankittava loma- ja iltatöillä, jne. Tämän takia arvostan suuresti yritteliäisyyttä.

TuulaAbrahamssonAndHusband

Tuula Abrahamsson ja hänen miehensä, Aba, kotona Turussa.

Kuinka kauan olit kuvataideopettajana?

Kyllä, opetin monessa paikassa – työtä oli paljon tarjolla ja meitä päteviä vähän. Ennen Rauman virkaa työskentelin mm. Kotkassa, Espoossa ja Nakkilassa. Vuonna 1974 muutin perhesyistä Turkuun ja täällä olen työskennellyt eri kouluissa ja useaan otteeseen myös yliopiston opetusvalmistuslaitoksella. Välillä hoidin virkaa Mynämäellä kotiteollisuuskoulussa ja viimeksi olin virassa Liedossa. Tulin aina vain allergisemmaksi ja Liedossa ihan sairastuin. Siksi jätin opetustyön ja ”homekoulut” 1997. Opetin siis vuosina 1967-97 monessakin paikassa.

Milloin aloitit kirjoittamisen, mitä kirjoitit ja mihin lehtiin?

Aloin kirjoittaa aikakausilehtiin juttuja 80-luvulla. Tein myös pari kirjaa lastenkulttuurista ja juttuja mm. Kotivinkki-lehden lisäksi Meidän Talo- ja ET-lehteen. Pääasiassa ne liittyivät asumiseen tai olivat henkilöhaastatteluja tai askartelujuttuja.

Mitä neuvoja antaisit jollekulle, joka haluaa taiteilijaksi tai kirjoittajaksi?

Kannattaa hankkia etukäteen paljon tietoja. Kulkea aistit avoinna, käydä näyttelyissä, lukea paljon – myös lehtijuttuja. Intuitiivisyydestä on hyötyä, samoin kyvystä innostua. Lue asioita lauseiden takaa, kunnioita haastateltaviasi tai oppilaitasi – he ovat työnantajiasi. Kirjoita kauniisti. Hanki taustatietoja juttuihisi. Anna aina haastateltavan lukea juttusi rauhassa etukäteen ja nähdä kuvat.

Missä Talvisota-työt ovat nähtävillä? Missä ne ovat olleet, ja minne toivoisit ne nähtäville?

Taulut matkasivat poikani mukana 13.3. Helsinkiin – olin ne saanut valmiiksi edellisellä viikolla. Ne olivat esillä Laajasalon kirkon aulassa Talvisodan muistokonsertissa samaisen perjantain iltana. Tilaisuudessa lauloi Kaaderikuoro, jossa laulaa myös luokkatoverini eversti Heikki Hult. Hän kertoi minulle puhelimessa taulujen saamasta kiinnostuksesta ja oli myös tilaisuudessa esitellyt työt ja minut. Työt pyydettiin näyttelyyn Santahaminan Sotilaskotiin, minne ne vietiin 7.4.2015. Sieltä työt siirtyvät Laajasalon Degerö-taloon, minne paikallinen Lions-yhdistys pyysi niitä toukokuun lopulla avautuvaan näyttelyynsä.

On mielenkiintoista nähdä, minne kuvat sieltä siirtyvät ja minne ehkä lahjoitan teokset pysyvästi. On yllättävää, miten sotilaitten kuvat ovat vahvasti puhutelleet katsojiaan monella tasolla. Myös minua tekijänä.